Bean,Unin ja Kerman elämää

Ekaksi 1vee naamapose:

Uskomatonta, että siitä on jo vuosi kun tämä pikkuapina syntyi! Katsoin kuvia muutaman päivän ikäisestä marsusta ja olin aivan myyty jo siinä vaiheessa neidin hieman erikoisesta värityksestä. Kuvia muutaman päivän kuolattuani otin ja laitoin Iitulle sähköpostia ja kyselin vähän pentueesta. Vastauksena sain, että kaikki nartut olivat alustavasti varattu, ja koska urosta en halunnut, oli vain katsottava mitä tapahtuu. Soittelimme kuitenkin seuraavana päivänä ja keskustelimme jo seuraavasta Pikkunokan Light My Fire nimiselle nartulle suunnitteilla olevasta pentueesta, josko olisin kiinnostunut ottamaan siitä nartun, jos niitä tulee. Olinkin, koska Nuppu oli Bean serkkutyttö, ja Bean luonteeseen olin aivan rakastunut. Päivän kuluttua tästä sain tekstiviestin, että jos olisin kiinnostunut, sittenkin yksi narttu olisi vapaana. En malttanut pysyä housuissani, kun odotin työpäivän päättymistä, että pääsisin soittamaan Iitulle ja keskustelemaan jatkosta.

siinä on kaikki kolme narttua, ja aina 4viikon ikään asti Iitu piti jännityksessä, minkä haluaa nartuista sijoittaa, ja mikä niistä sitten tulisi minulle. Kaikki pennut olivat kauniita, ja tasaisia ja minulle olikin sama, mikä nartuista muuttaisi meille. Kuitenkin jo heti toisessa puhelussa Iitu kysyi, onko minulla suosikkia, ja sanoin kyllä, että “no.. se sinifawn/valkoinen on kyllä sulattanu minun sydämen aika hyvin jo kuvien perusteella..”

Voi sitä riemun päivää, kun mentiin 4-viikkoisia pentuja katsomaan, ja saatiin tietää, että se on todellakin tämä:

pikkuinen ihana rauhallinen kaunis tyttöpentu, jonka nimeksi olin jo päättänyt: UNI! Unin keksin ihanan äippä Unnan nimestä, ja siitä, kun katselin aina uusia viikottaiskuvia pennuista, suurimmassa osassa oli meidän neiti untenmailla muiden touhuillessa.

Se päivä, kun auto startattiin Iisalmesta pennunhakureissua varten, se oli ihana päivä! Bea mukaan ja kohti etelä-suomea. Sieltä Espoosta sitten mukaan tarttui tällainen pikku naskalihammas:

Uni on suhteellisen työläs koira verrattuna Beaan,mutta kuka tahansa koira tuntuu työläälle jos sitä Bean vieressä katsoo. Eli ei Uni paha ole, vähän vajaa-älyinen yhä. Kuitenkin aivan suunnattoman onnellinen ja iloinen neiti se on. Iloinen olen, että tuon kultakimpaleen itselleni sain.

Mun on pakko vähän hehkuttaa tuota meidän Beaa.. Voisin kuvitella, että joku mummowhippet olis sellanen, että sen kanssa vois kävellä kaupungilla niin, että se tepsuttaisi kiltisti vierellä ilman hihnaa, ja omistajalla olisi 100% luotto siihen, ettei koira häviä mihinkään tai mene kenenkään luokse ilman lupia.

Mutta entäs vajaa kaksivuotias energinen ja iloinen whippetneiti? Muuttuu maailman kilteimmäksi ja kuuliaisimmaksi koiraksi, kun mennään kadunvartta. Sitten se kyllä pistää menemään turvallisilla reiteillä/metsissä ja sielläkin tulee heti luokse kun kutsuu ja kuuntelee muutenkin kokoajan. Tytöt on kyllä molemmat todella paljon irti, vaikka me asutaan kaupungin keskustassa. Ilta-aikaan varsinkin käytän ne pissillä ilman, että ne on kiinni. Ite kyllä tarkkailen ympäristöö, ettei mahdollisesti kiinnostava saalis osu ensin tyttöjen silmiin. Unia ei kuitenkaan voi pitää irti missä sattuu, se menee ihmisten ja toisten koirien luokse(jos ne liian lähelle ehtii tulla) ja syöksyilisi varmaan autojen eteenkin välillä.

Bea kävelee nätisti vierellä ILMAN HIHNAA,takana tai pikkuisen edellä välittämättä vastaantulijoista tai muista koirista. Suojatien kohdalla sanon sille, “odota” ja se kääntyy heti minun puoleen ja katsotaan yhdessä mahdolliset autot, jonka jälkeen se saa taas luvan jatkaa matkaa. Ja ei, se ei kulje kontaktissa, niinku “seuraa” että tuijottais silmiin kokoajan. Se kuuntelee tarkasti. Voin luottaa tuohon koiraan aivan täysin, kun sille sanoo “seis, odota” se tasan pysähtyy odottamaan.

Toi on muutenki maailman helpoin koira. Sisällä sitä ei huomaakaan. Se ymmärtää kun sille sanoo, että nyt se ei pääse mukaan, tai vastaavasti kun ollaanki lähdössä yhdessä jonnekin. Se on nöyrä ja kiltti, muttei kuitenkaan mikään tossukka. Ja vaikka se on noin kuuliainen ja ihana, se ei vaadi yhtikäs mitään muuta, kuin sen, että saisi nukkua peiton alla öisin. Sille ei tarvitse keksiä kokoajan aivojumppaa, se on tyytyväinen päivittäiseen lenkkiin, rakkauteen ja hyvään ruokaan.  Minä voin sanoa, että maailman täydellisin koira.

On tullu kateltua noita whippettien korvia, ja harmiteltua joskus noita Bean kevyitä, pystyyn nousevia antenneja. Vuos sitten oli ehkäpä pahin vaihe, ne oli pystyssä lähes koko ajan. Harvoin niitä alhaalla ruusulla näki, sen verran kokoaikaisesti ne oli pystyssä.

Viime kesänä ne ruskettui sisältä kun tyttönen paistatteli auringossa niinkuin joku korvakoira. Nyt on tapahtunu ihmeellinen muutos. Korvat on lähes aina sisällä ruusulla. Huomasin asian oikeestaan jo syksyllä, mutta nyt tosiaan tuntuu että kun kameran kaivaa niin kas, Beallahan onki korvat kauniisti. Voiko se ite kontrolloida niitä muka noin paljo? Ulkona ne sitte on pystyssä, vähintään toinen. Ja vielä jyväskylän näyttelyssäkin ne huitoi kehässä minne sattuu. Ja se voi olla, että näyttelyissä kun on niin paljon kaikkea katseltavaa, niin se sojottaa pystyssä. Ei voi mitään, ei ole niin vakavaa. Voihan aina selitellä että “kyllä se kotona..” ;D

Whippetin rotumääritelmähän sanoo korvista jotakin siihen suuntaan, että hienorakenteiset ruusukorvat. on silti todella monentyyppisiä ruusukorvia. Joillakin on sellaiset “terävät” korvat, Bealla taas on tuollaiset pyöreät.

Lotan Disalla on minusta täydelliset whippetin ruusukorvat, ne on sellaiset pienet, sirot ja terävät, ja ne pysyy siinä ruusulla hyvin. Unilla on lippiskorvat, eli ne on raskaat kun mitkä, ja nousee aina välillä lippikselle ulkona. (nekin on kyllä rauhoittunu jotenki)

Sitten ne tosiaan voi olla kivasti lippiksellä:

tai puolilipalla:

Muuten Unin korvat pysyy nätisti siinä missä niiden pitääkin.

Bealla ne on usein näin, että toinen on ruusulla, toinen pystyssä

tai sitten ne on vähän vaiheessa, tähän tyyliin.

Ihanat korvat whippeteillä joka tapauksessa on, yksi ensimmäisiä asioita johon ihastuin rodussa.

Me saatiin myös postia! Lotta oli näperrelly meille pannat, ne oli ihan täydelliset ja ihanat!

Joensuusta lähdettiin 14pv maanantaina kohti kuopiota, vietiin Kerma Mirkalle hoitoon, ja mentiin tytsyjen kanssa Jonnan luokse pariksi päivää. Ihanan helpot whippetit, oli ihan kun kotonaan ja kiltisti olivat senki aikaa, kun jonnan kanssa käytiin syömässä.

Siellä pari päivää oltuamme tultiin sit kotiin Iisalmeen ja ollaan pakkasia pakoiltu takkatulen ääressä ja välillä vähän pyrähdetty pihalla. 18pv Uni aloitti ekat juoksunsa 10kk synttärin kunniaksi! Muutosta ei ole paljoakaan tapahtunut, samat aivosolut puuttuu vieläkin päästä xD  Saatiin myös mukavia vieraita, kun Lotta, Teemu, Nemo, Minor, Disa ja Peppi tulivat käymään kylässä aatonaattona ja vähän saatiin liikettä ruoskahäntiin pakkasesta huolimatta. Ja joku taas rakastui Disa-neitoon entistä enemmän! Niin kaunis, nopea, vauhdikas suloinen neiti suukotteli ja riemuitsi kokoajan! Oih ja Voih.

Uni ja Bea viettivät jouluaattoa käymällä minun kanssa saunomassa ja lämmittelemällä takan ääressä. Joulukuusi kyllä haettiin omasta metästä, että sen verran pihalla käytiin juoksemassa. Järven jäällä on tosi hyvä lenkkeillä, kun lunta ei ole liikaa, mutta viima on kova, ja eilenki Bea istua kökötti surkukoiran tavoin keskellä jäätä takki päällä Unin juostessa minun kanssa ympäriinsä. Sitten se teki juoksupyrähdyksiä kotiinpäin, ja rannasta paineli tuhatta ja sataa suoraan etupihalle ja ovelle odottamaan Uni juos meidän väliä ihmeissään kun Bea uskalsi kerranki jättää äitin!

Uni sitten otti ja pudotti hampaansa! Rautahammas on mystisesti kadonnut sen suusta, ihan etummainen vielä. Perjantaina leikin sen huulilla ja havahduin siihen, että ihan normaalille ei suu näyttänyt! Kuitenkaan kovin montaa viikkoa se ei voi olla ollut irti, koska aika usein kattelen noiden suihin.

Soitin sitte klinikalle ja vasta ens viikolla päästään hakemaan todistusta paikallaan olleesta hampaasta näyttelyitä varten. Argh, miten turhaa työtä voi aiheuttaa puupää koiraneiti, joka juoksee päin seiniä ja törmäilee portaisiin?! NO, kuitenki kannattaa se hakea, koska Unia näyttelyissä haluisin käyttää.

Kuva on otettu kun Uni makoilee, eli tuosta näkee, että ihan keskimmäisistä ylähampaista tuo vasemmanpuoleinen puuttuu.

Tässä vielä 10kk puupääharvahampaan poseeraus

Ja 1,5v Bean poseeraus

Unin ilmoitan seuraavaksi tampereen kv-näyttelyyn ja sinne mennäänki sit maaliskuussa. Sit voi olla että seuraava kehänäytös onki Joensuussa, oliko ne nyt kesäkuussa. Kevään mittaan aletaan reenailla vähän juoksemista ja jos kesällä jo Bea pääsis ekaan kisaan!!

Eilen käytiin isolla porukalla lenkkeilemässä Utranharjuilla, ja vauhtia piisasi meidän tytöillä ainakin. Uni veti ihan hurjaa hepulia pitkin metsää, Bea käytti hyödykseen kaikki pehmeähiekkaiset kohdat tieltä, piti välillä ihan jännittää, että mihin ne kohta törmää. Mutta naarmuitta säilyttiin ja mukavaa oli! Koiria oli yhteensä 6whippettiä, grey, saluki, pari sekarotuista ja muutama porokoira. Eli kun joukko juoksi päin, mielellään pysyi ihan paikallaan, ettei tullut jyrätyksi Alfa-grey rakastui tällä kertaa Viljo-whippettiin, joten Bea sai kulkea ilman perävaunua. Hyvin tuli kaikki juttuun, meidän tytöt keskenään välillä rähinöi tavalliseen tapaansa, mutta aika vähän loppujen lopuksi, ja loppumatkalla käppäilivät kahdestaan sulassa sovussa. Bean piti käydä tarkastamassa useaan otteeseen, että äiti on mukana matkassa, ja Uni taukkeili. Se hyppi ihmisiä päin, etsi minua ja tuijotteli kaikkia vammaisesti xD Kiusasi Namia, kostaakseen oman kohtalonsa lauman nuorinpana ja kiusattuna. (Bea & Peppi hoitivat koulukiusaajan hommat aiemmin..) Mutta sitten kuitenkin juoksi hurjaa vauhtia ja juoksutti muita mielissään. Bea intoutui myös hepuloimaan pariin otteeseen. Eli hauskaa oli!

HUih, nyt on raskas, mutta tooosi mukava reissu heitetty sitten!

Aamulla startattiin klo 7 Joensuusta ja Lauran&Pepin haettuamme suunnattiin nokka kohti Varkautta ja sitä kautta Jyväskylää. Perillä oltiin joskus puoli 11 maissa, tuo reitti on kyllä tosi hidasta kerran noin kauan meni matkassa. Auto ajettiin parkkihallin 4.kerrokseen ja sieltä hissillä hupsahdettiin hälinään ja ihmis&koirapaljouteen. Tytöt ei ollu oikein moksiskaan, alkuun Bea näytti häkissä sille, että haluaa hetipaikalllapois mutta rauhottui Unin kanssa makoilemaankin. Niin Unihan otti ihan rennosti koko homman, kuin vanhempikin tekijä! Nähtiin paljon tuttuja ja Bea suukotteli ihanaa Kiriä häkin välistä aivan innoissaan(yleensä kaikki urokset siis saavat vain hammasta..;))

Unin kanssa kehäänmeno tulikin tosi nopeasti ja pyysin erästä Lauran tuttua avuksi, että antaisiko hän minulle Bean kun pääsen Unin kanssa kehästä, ja tosi ihanaa että antoi, koska en olisi millään kerennyt siinä välissä itse vaihtaa koiraa. Eli Uni yllätti hienolla käytöksellään, se seisoi kivasti, ei jännittänyt pöydällä, eikä kamalasti riehunut juostessa. Vähän vain Mutta se oli yleisesti iloinen, joten pienet riemunhypyt tuskin haittasivat ketään. Saatiin Eh, mutta koska tuomari antoi vain kaks Eriä, jatkoimme kilpailuluokkaan. Siinä sitten seistiin ja luulin että tuomari huikkasi meidän vieressä olleen Scheiks Eye Catcherin vaihtamaan paikkaa, mutta kyllä se meitäkin tarkoitti.

Sitten se vaihdatti vielä Unin ja Mimin paikkaa, ja Uni siis tuli kolmanneksi hienosti isossa 11junnunartun luokassa! Mutta koska Eriä ei tullut, ei päästy paras narttu kehään enää. Ylpeä ylpeä on äiti pikkuisesta neidistä, joka muuten osoittautuikin jo toooodella isoksi.

Bea odotti kehän laidalla valmiina, ja oli selvästi iloinen päästessään minun kanssa kehään. Se seisoi todella kauniisti paikallaan koko ajan, ja liikkuikin jo paaljon paremmin, kuin iisalmessa! Eikä jännittänyt pöydälläkään yhtään, eli korvat heilui minne sattuu! EH tuli meillekin, eikä kutsua enää jatkoon. Myös nuorten luokka oli todella iso(vissiin siinäkin 11 koiraa) ja minusta yksi sai H:nkin. Arvostelut oli molemmilla ihan kivat, molemmilta puuttui sitä reachia and driveä liikkeestä ja eturintaa&rintakehää halusi kehittyvän paremmaksi. Bea kantaa myös korviaan “UP” Mutta kiva näyttely oli ja Unin hyvä menestys lämmittää mieltä.

Siitä sitten suunnattiin Lotan, Teemun ja Adan kotiin kahveelle, ja sinne jumittiinkin pariksi tunniksi, ennenkuin Ada antoi hienovaraisesti ymmärtää, että hänelle oli tulossa kaveri ja se tulisi sitten kun vieraat olisivat lähteneet, eli kuudelta xD No mutta olihan tuo jo aikakin lähteä kotimatkalle siihen aikaan. Lotta ja Teemu mittasivat Lauran Pepin ja ei se nyt niin pieni olekaan: 44,5cm, eli sentin Beaa pienenpi vain! No sitten asiaan Uni ja sen korkeus.

Tuomari mittasi sen pöydällä ollessa, ja luulin että se sanoi väärin, tai kuulin väärin, kun tulos oli kuulema “50cm”. No sitten mittailtiin sitä huvikseen Lotalla, ja ei siitä alle 48cm saa, ei millään! Jännä, kun se ei vaikuta niin isolle, mutta se on Disaa korkeampi kuitenkin. Pääsi kuulema ponijengiin ;D Teemu mittasi sitä muutaman kerran, ja jotain 49cm sieltä muutaman kerran tuli. UUups, jostain on neiti saanu senttejä lisää ja paljon, koska Unna-äippä on kuitenkin pieni, oliko se nyt Bean kokoinen. Mutta Unin iskä on sitten vähän isompi(52cm) niin sieltähän sitä korkeutta saattaa tulla, tai sitten hyppää jostain muualta, ei sitä ikinä tiedä.

Ja iiiihana Disa.. en voinut kun vain ihastella neidin kauneutta ja atleettisuutta ja ihanaa luonnetta taas jälleen kerran. Niiin minun makuuni! (Ja muuten, Nemo hieno herra sai avo uroksissa Erin, ja tuli kolmanneksi!!)

Kuitenkin, oli tosi mukavaa käydä Lotta teillä, kiitos vain!

Ja mulla ei ole yhtään kuvaa näyttelystä, että jos meidän tytöt jossain vilahtaa niin vink  vink, haluu!

Uni meni sekaisin viime sunnuntaiaamuna, kun maa oli valkoisenaan lumesta! Se sekoili aamu-ulkoilulla ja juos ittensä ihan hengästyksiin asti.. Hurja apina. Tänä viikkona on muutenki Uni nauttinu ulkoilusta täysin rinnoin, ja selvästi tykkää valkoisesta aineesta todella paljon! Sillon vauvana viime pääsiäisenä lumi oli kamalan kylmää ja inhottavaa eikä yhtään mukavaa. Nyt on vähän eri ääni kellossa.

Huoh.. Bealla taas ei ole muuta tekemistä ulkoillessa, kun roikkua Unissa kiinni. Tänäänki treffattiin Peppiä ja Namia, ja Bea ei voinu tehdä yhtään mitään kun sen piti KOKO AJAN kytätä mitä Uni hommaa. Ei edes juossu kunnolla kun jäi odottamaan Unia ja sit sen perään kyllä lähti hampaidensa kanssa. Taidan tilata sille sellanen muovikopan whippetharrastajilta.. Ärsyttävää kun tuntuu että taas on menty askel taaksepäin tuossa noiden hommassa. Valeraskaus meni Bealta onneks ohi, mutta vaan paheni tuo sen häiriköinti. Nyt alan vaan kieltää sitä ihan joka kerrasta, jos se oppis jotain. Uni nimittäin on omaksumassa samanlaista niskassaroikkujan tapaa..

Nämä kuvat on pika-iisalmi-isäinpäivä-visiitiltä viime sunnuntailta, täällä joensuussa on IHAN SIKANA lunta tällä hetkellä. Mutta on niin pimeetä kun me lenkille päästään ettei voi kuvia ottaa kun mitään selvää ei niistä kyllä saa.

Mietin tuossa, että Bea on ollu mulla jo vuoden ja kohta 3kk. Ihan tosi nopeasti menny aika! On se vaan uskomattoman tärkeä minulle! Kerronkin sille jokapäivä kuinka paljon sitä rakastan ja kuinka tärkeä se on minulle, että se varmasti suuressa whippetin sydämessään tietää, että sen omistaja rakastaa sitä eniten maailmassa. Voi pientä ajattelevaa ja tunteikasta whippetneitiä. Se ei itekään ymmärrä miten ihana ja rakas se on.

Entäs tuo Uni sitten. Pikkuinen(aika iso jos totta puhuu) apina tunkee puoliks päälle ja heittäytyy pussailemaan ja rakastaa NIIN TÄYSILLÄ. Se kattoo vähän syyllisen näköisenä ruskeilla kajalisilmillään ja kun sille puhuu nii se tarkkailee että saako se tulla tykkäämään. Ja sitten se “venyttelee” itsensä makaamaan minun päälle.. Sehän myös hyppää suoraan syliin jos on ollu jossain hoidossa tai minä oon ollu jossain käymässä ja ne on ollu jonkun muun kanssa. Tajuttoman painava koipieläin ottaa ja ponkaisee ittensä suoraan syliin ja luottaa siihen että äitihän ottaa kiinni minut ja sitte se puree poskihampaillaan hellästi nenää ja antaa suukkoja. Ja se osaa jo hienosti tulla riemuissaan luokse kutsuttaessa, mutta joskus vielä unohtuu korvat ja se käy vähän hitaasti.. Sunnuntaina se oli ulvonu porukoilla minun perään kun kävin koeajamassa iskän priuksen ja käytiin samalla kaupalla. Siis täällähän se ei päivisin ääntele yhtään, mutta kun joutui jäämään porukoille ilman minua niin kamalaa! (seurana kylläkin mm.Bea, mummo, Pete ja minun veli..) vaan ei riitä jos äiti puuttuu! Ja perhana tuokii on älynny miten kivaa on nukkua peiton alla, ja se muuten osaa vaatia sinne pääsyä..

Enää reilu viikko näyttelyyn, ja whippettejä on ilmoitettu ihan sikana, varmaan hyvin pärjätään JÄNNITTÄÄ JO!

Eilen lähdettiin koirapuistoon päin joskus puoli kuuden maissa, kun sinne oli tk:n porukan kanssa sovittu vinttarirehvit. Oli jo ihan säkkipimeää, jos yhtään poikkesi katulamppujen alta pois. No, me lähdettiin normaaliin tyyliin puiston läpi menemään tytöt irti, päätin vielä oikaista urheilukentän/nurmen poikki ja siinähän ei ole yhtään valoa. Kun siellä seisoo, näkee vain lähellä olevan kadun katuvalot, ja sitten toisella puolella rantapolun valot. Tytöt reuhkasi normaaliin tapaansa, ja ennenkuin ehdin tajuta mitään, näen vilauksen jäniksen valkoisesta hännästä ja koirien perävalot kun ne syöksyy kukkulaa alas sen perässä. En nähnyt ollenkaan, minne ne hävis, ja juoksin mäen päälle, sen kautta urheilukentälle ja alan huutaa koiria, joita ei näy missään! Ne hävisi suurelta kentältä jonnekin ihan silmänräpäyksessä.

Rantapolkua kävelee joku yksinäinen lenkkeilijä, ja toisella puolella kadulla liikkuu pari ihmistä, mutta whippetneidit, ne on kadonneet! Huudan Beaa, huudan Unia, huudan karkkia, vihellän ja toivon sydämeni syvimmästä pohjasta, että ne eivät olisi juosseet kovin kauas, tai mikä pahinta: jonkin auton alle.. Elämäni pisimmät minuutit kuluvat, sydän jyskyttää kurkussa ja näen jo kauhuissani tuulenkoirissa, ja muilla foorumeilla topikin “kaksi whippetnarttua hävinnyt Joensuun hasaniemen alueelle jäniksen perään!” , mietin minne soitan ja milloin, ja sitten näen vilauksen pientä punaista nuttua, kun Bea porhaltaa hengästyneenä luokseni Uni kohta perässään. Onneks kuitenki oli niin pimeää, koska ne taisi kadottaa sen jäniksen nopeasti näköpiiristään.

Meinasin purskahtaa itkuun, kun ne palasi nopeasti takaisin ja syötin niille vaan raksuja ja kehuin hirveästi, ja ennenkaikkea, laitoin ne hihnaan. Koirapuistossa neideillä oli hauskaa, onneksi, leikkiessään parin irliksen, skotin ja afgaanin kanssa. Ne taisi mennä jahdistaan hiukka sekaisin, koska Bea innostui vetämään useaan otteseen vanhaan tapaansa isoa kierrosta hurjaa vauhtia muut perässään.

Puistossa oltiin pari tuntia, ja sitten lähdettiin takas kotiinpäin. Laskin ne irti kuten yleensäkin, ja pidin kovaa ääntä että mahdolliset pitkäkorvat älyäisivät loikkia tiehensä. No, ei mene kauaa, kun ne alkaa haistella maata tiuhaan tahtiin, ja kutsuin niitä jatkamaan matkaa, mutta saman urheilukentän laidalla, vastakkaisella päädyllä vain, käännän sekunniksi katseeni eteenpäin, ja sitten takaisin taakse, ja tytöt on tiessään!! En voinut uskoa, että ne taas muka näki jonku jäniksen! Varmaan sama homo tahallaan työntyy sinne koiria kiusaamaan aina iltaisin! Taas huusin ja huusin tyttöjä, tällä kertaa en ollu edes niin paniikissa, kun arvelin niiden hävittävän tämänkin saaliin nopeasti pimeyteen ja tulevan takasin. Kesti hetken, katson viereiselle kadulle, ja Bea hyppää jonki kerrostalon pihalta tielle, ja lähtee juoksemaan luokse. Kohta perästä juoksee Uni, ja sekin huudot kuullessaan tulee kovaa vauhtia takaisin. Onneksi, onneksi (!) katu on hiljainen varsinkin ilta-aikaan, eikä siitä sattunut kukaan juuri sillon ajamaan. Oli jotenkin tosi outo olo noiden sattumusten jälkeen.

Tänään oli taas niin pimeää, että arvelin pupujussien uskaltautuvan näytille ja pysy tytöt visusti hihnassa ja vasta koirapuistoon menevällä valaistulla tiellä päästin ne juoksemaan portille. Menee aika vaikeeks näitä nyt liikuttaa muualla, kuin tuolla koirapuistossa, koska koulusta pääsee vasta neljän aikaan ja sitten on jo niin pimeää, ettei pysty minnekään kovin kauas metsäänkään lähtemään. Onneks tänäänkin sinne sattu kaksi ibizanpodecourosta, ja tytöt sai purkaa energiaa kunnolla niiden kanssa. Huomenna mennään sit sinne moikkaamaan jo päivällä Leya-afgaania. Saa tytöt leikkiä ihanan hurmaavan Leya-lapsen kanssa!:)

(Kamera mukana menossa, melkein.)

No niin, Lotan pyynnöstä kuvia Unista (seikkailee niissä myös Bea, mutta jos yritetään nyt keskittyä pikkuiseen vähä-älyiseen apinanpentuun tässä merkinnässä.

Uni merkkailee siis lenkillä niinkun isompikin tyttö, eli juoksut taitaa olla tulossa. Toivoinkin, että ne jo alkais, loppuis tuo kasvu ainakin korkeuden osalta, mutta en kyllä mielelläni ottais niitä mukaan sinne jyväskylän näyttelyihin kiusaksi. Että hoi juoksut, voisitteko ottaa alkaaksenne vasta 22pv marraskuuta, kun meidän näyttelydepyytti on ohi!? Turha toivo, jos minun tuuriin on luottamista! Mutta toivossa on hyvä elää!;D                                                                                                             

Eli siis Uni-neiti on nyt 8kk vanha. Pitkät on jalat ja kokoa on joka suuntaan enemmän kuin Bealla (lukuunottamatta aivokapasiteettia, joka jää moninkertaisesti pienemmäksi..). Rintakehä ei ole vielä kovin syvä, ja eturinta on aika vajaa (ihanku tässä nyt osais vielä oikeesti mitään sanoa..) häntä on paksu ja pitkä, korvat on painavat ja isot lippikset, mutta kauniit ruusulle asettuessaan. Ja oikea-asentoiset ne onkin yleensä aina. Lantio nousee vähän turhan korkealle, sellaiseksi kaareksi. Ulkona neidillä on virtaa, ja on kaikille niin kaveria, että meinaa äidin kutsut aina unohtua välillä. Kuitenkaan ei se uskalla jäädä yksikseen mihinkään, niin helpointa on vaihtaa suuntaa Bean kans ja kattoo millon Uni pikkupaniikissa juoksee perästä. Unin saa innostumaan oli tilanne mikä hyvänsä, se on aina jutussa mukana (ainakin se LUULEE olevansa) mutta ainakin se on innolla jokaista asiaa tekemässä, vaikka vähän väärin tekisikin.

Se on aikamoinen luuranko, luut törröttää selästä, lonkilta ja kyljistä. Vaikka ruokaa se saa niin paljon kun jaksaa syödä, ja lisäksi öljyjä, silloin tällöin naudan mahaa ja lihaa paristi viikkoon. Mutta eiköhän ne juoksut sitten saa aikaan kunnon paisumisen, ainakin Bealla kasvoi ruokahalu hurjana, ja alkoi massaa karttua pikkuhiljaa.

Tässäpä Unin kintut, joihin tosin on jotakin tarttunut. Noi näyttää isommille kun Bealla, mutta värikin tekee tosi paljon, kun Bea on niin raidallinen niin ei niin erotu lihakset noin selvästi. Ja mihinkähän ne tuosta vielä kasvaa, kun ikää on mittarissa vasta se 8kk..

Unin lempparilelu on toi possu, sillä on narujalat ja -kädet, ja se saa kyytiä aina silloin kun on hauskaa ja liikaa energiaa. Unilla on säilyny noi ihanat tumman harmaat kajalit silmien ympärillä, vaikka (sini)fawni väri naamassa on ruennut jo “valkaistumaan” laidoilta.. Ja jännät noi sen silmät, kun niistä tuli kauniin ruskeat, vaikka vauvana ne oli ihan siniset!

Ne oli jonkin aikaa siniset, en ihan varma oo missä vaiheen ne alko muuttua ruskeammaks. Odotin kuitenki kauhulla sellasia kusen keltaisia.. Ei muuten mitään vikaa, mutta minusta ei sovi oikein whippetille. Joillekin yksilöille kyllä, muttei kaikille. Ja noi Unin kynnet, ihanat lyhyet töpöt! Usein pitää leikata, mutta ne on mukavan lyhyet, siis ydin itsessään ei sekään tule pitkälle.

Ja miten äkkiä se pikkunein höpöttelijä kasvoi noin isoksi rottiaiseksi! Luonne ei ole muuttunut ollenkaan, vaikka koko on kasvanut moninkertaiseksi. :D

Kuvia meidän eiliseltä ulkoilulta.

Demoneja!!

eikä ollu oikeesti näin pimeää, kamera otti vaan salaman käyttöön ja sit kävi näin xD

“äiti anna jo lupa tulla sisälle?”

Unin ilme taas huokuu ääretöntä älykkyyttä.

Tänään treffattiin muuten Alfa-greyta, Afgaanivauvaa<3 ja muutamaa irlistä tuolla puistossa! Hirveen kylmä vaan mutta muuten hauskaa.

siinä tyypit vaan chillaa. Olin ite tuossa Kerman vasemmalla puolen, mutta piti hivuttautua kameralle ja kuvamaan tämä ikimuistoinen hetki, Bea ja Uni nukkuu(makoilee) niinku whippetit konsanaan.. Voih, oon niin onnellinen, että Bea alkaa hyväksyä pikku-Unin!!

Ja Uni täytti eilen 8kk, tässä kamala kuva

ja Bea halus poseraata myös (ikää kohta 16kk)

kattokaan nyt näitä<3